Tänään alkaa loma. Eli seuraavat kolme viikkoa tulee oltua koiran kanssa aika paljon. Koulutusta ja koirapuistossa käyntiä siis luvassa. Kapsulla näyttää olevan vaan aika huono tapa leikkiä toisten koirien kanssa. Jos toinen ei lähde heti leikkiin eli juoksemaan kovaa vauhtia päättömästi ympäriinsä niin Kapsu menee härnäämään. Haukkuu ja näykkii. Vauhtia on pennulla aika paljon ja pienemmät koirat jää usein jalkoihin. Itsetunto on koholla, joten pieni vihainen murina ei tunnu missään. Toinen huono puoli on se, että Kapsu hyppii usein ihmisiä vasten, varsinkin jos joku on istumassa. Kurakelillä tuo ei ole kivaa. Hyppää myös usein syliin, vauhdista... Lähinnä hakee silloin turvaa isoilta koirilta, ja tietysti silittelyä. Ja kolmas juttu on, että Kapsu tykkää hirveästi pyöriä jaloissa, sujahtaa jalkojen välistä kun ihminen seisoo jossain. Koirapuistossa tämä on aiheuttanut hämmennystä, kun ihminen laittaa viime hetkellä jalat yhteen ja koira juoksee täysillä jalkoja päin... Eli täytyy vähän nyt opetella kotona noita tapoja pois.

Edistystä on kuitenkin tullut toisten koirien ohittamisessa. Alusta asti on ollut niin, että jos toinen koira ei näytä välittävän Kapsusta, niin ei sekään välitä toisesta koirasta. Mutta jos toinen koira on kiinnostunut Kapsusta tai peloissaan haukkuu ja ärisee niin Kapsu on heti menossa tutustumaan. Nyt ollaan herkkupalojen avulla onnistuttu ohittamaan kaikki koirat hienosti. Kerran tai kaksi saattaa vilkaista toista, mutta herkku on kiinnostavampi.