Alkuun jännitin bussimatkustamista Kapsun kanssa, eikä suotta. Ongelma tosin ei ollut bussiin oksentelu tai pissaaminen eikä bussissa vinkuminen, onneksi. Sen sijaan bussiin nouseminen tuotti vaikeuksia. Ensimmäisellä kerralla en tullut edes ajatelleeksi, että se olisi Kapsun mielestä kamalaa. No, pari kertaa pitikin sitten kansaa pentu bussin kyytiin. Muutaman bussimatkan jälkeen kuitenkin alkoi jo oppia, että ei siinä mitään pelättävää ole. Nyt sujuu jo hyvin, Kapsu astelee bussiin kuin vanha tekijä. Bussin kyydistä jääminen onkin sitten helpompaa ja se on osattu ihan ekasta kerrasta alkaen. Ja Kapsu on tosi rohkea, ei pelkää pysäkillä kun bussi jarruttaa kohdalle. Eikä pelkää ovia, jotka aukeavat sihisten. Jatketaan kuitenkin vielä tuota harjoittelua aina silloin tällöin, ettei opit pääse unohtumaan.