Aamulla kissat tuntuu olevan kaikkein virkeimmillään ja energiaa riittää. Essi huutaa ruokaa ja jotta toinen omistaja saisi vielä nukuttua niin kissa pitää laittaa parvekkeelle. Siellä Essi viihtyy oikein hyvin ja katselee mielellään autoja ja ihmisiä. Anria äänet pelottaa sen verran, että se jää sisälle, mutta huutaa kuitenkin Essin perään. Eli hiljaista ei aamulla kyllä ole. Kun Essi on päästetty pois parvekkeelta, yleensä spurttaillaan hirveätä kyytiä ympäri asuntoa niin että matot on rutussa ja tuoleja kaatuu. Samalla tietysti mau'utaan mielipuolisesti. Kun pakkasesta otettu aamiainen on sulanut, kissat (lähinnä Essi) hotkii sen hetkessä. Sitten yleensä vähän rauhoitutaan. Päivä meneekin nukkuessa ja köllötellessä. Minun tullessa töistä alkaa muutaman tunnin leikki- ja riehumisaika ennen kuin hiljennytään ilta- ja yöunille.